26.8.2011

Kuorrutettu kahvikakku




Hain esikoiselle luettavaa Oulun pääkirjastosta ja samalla nappasin itselle muutaman kakkukirjan selattavaksi. Tähän kakkuun sain innostuksen (vaihteeksi) yhdestä Alan Dunnin kirjasta.

Pakko oli päästä kokeilemaan, joten leivoin pikaisesti ruuanlaiton lomassa, soikeaan lasivuokaan sitruunaisen kahvikakun. Kakun päällä vaahtokarkkimassa. Alle kannattaa laittaa ohut kerros hilloa, kreemiä tms, jotta massa tarttuu kakun pintaan. Se myös samalla silottaa kakun pintaa. Minä unohdin hillon ja kakun pinta jäikin hieman kuoppaiseksi. Kuvassa epätasaisuutta ei juurikaan näy. Tarkkaan jos katsoo, niin hieman ylemmässä kuvassa oikeassa reunassa.



Kahvikakku on siitä hyvä testausalusta, että sen maku vaan paranee vaikka muutaman päivän joutuisikin odottamaan syöjiä.


Pin It now!

20.8.2011

Saran ristiäiskakku




Voi että näitä ristiäiskakkuja on sitten ihana tehdä... Tämä kakku meni Saran ristiäisiin tänään. Vanhempien toiveena oli 2-kerroksinen valkoinen kakku, perhosia ja vauvakoriste päälle.

Tein kakkuun 10 munan kakkupohjan. Täytteeksi laitoin vaniljamoussen, kotitekoista mustikkahilloa sekä raastettua valkosuklaata. Päällinen vaahtokarkkimassaa.

Osa kuvista on otettu ulkona ja osa sisällä, joten valotus on erilainen.





Idean tähän ruusunnuppu-vauvaan sain yhtenä iltana laittaessani Lapinpoikaa nukkumaan. Illalla en enää jaksanut kokeilla, joten piti sitten nousta aikaisin aamulla ennen pikkumiestä testaamaan ideaa. Varmaan joku jossain päin maailmaa on jo tällaisen tehnyt, mutta minun silmiin ei ole täöllainen osunut.




Pin It now!

13.8.2011

Pikkufutarin ristiäiskakku




Isovanhemmat halusivat yllättää pikkufutarin jalkapallosta kiinnostuneet vanhemmat kiikuttamalla ristiäisiin tämän kakun.

Netin ihmeellisestä maailmasta nappasin kuvan upeasta kakusta, jonka päällinen oli kuvioitu jalkapallokuosilla. Sellainen siis, päätin... mutta mutta... lopputulos ei nyt ihan niin upea ollutkaan. Ympyräiseen kakkuun jalkkiskuosin toteuttaminen olikin hiukkasen haastavampaa kuin kuvittelin. :( Jospa tästä aihe kuitenkin selviäisi.

Täyte haluttiin laktoosittomana. Tein täytteen kermasta ja Valion valmiista vaniljakastikkeesta. Niin hyvää.
Pinta vaahtokarkkimassaa. Mustat osat kick-karkkien, marsipaanin ja karkkimassan sekoitusta.
Jalkapalloihin löysin ohjeen Heleen´s hobbies-blogista. Kiitokset sinnepäin!




Mukavaa viikonloppua!

Nolo homma kun huomasin vasta nyt jälkikäteen, että eihän nuo paikat ole ollenkaan sellaiset kuin oikeassa jalkapallossa. Sen siitä saa, kun kopioi omaa päänuppia vaivaamatta toisten töitä... ;)

Pin It now!

11.8.2011

Kakunkoristelukurssille?




Huomio Oulunseutulaiset!

Kiiminkijoen opistossa, sekä Kiimingissä että Haukiputaalla, järjestetään syksyn aikana kakunkoristelukurssi. Kurssi painottuu nimenomaan koristeiden tekoon, ei kakkupohjan leivontaan ja täyttämiseen. Lisätietoja opiston nettisivuilta!


Pin It now!

6.8.2011

Sienitalo





Meidän perheen juhlakausi on nyt aloitettu. Ensimmäisenä juhli pikkuneiti 6-vuotis synttäreitään. Pahin prisessakausi alkaa olla pikkuiljaa taakse jäänyttä elämää, kun sankari valitsi kakukseen sienitalon!

Idea kakkuun löytyi sattumalta googlen kuvahaulla. Yllätyksekseni kakku oli tosi helppo toteuttaa. Tein sitä varten kaksi pientä 3 munan suklaakakkupohjaa. Pienemmästä tein jalan ja isommasta sienen hatun. Täytteeksi toiveesta kinuskimoussea.

Laitoin tueksi 3 pilliä ja välipohjan, jonka tein vahatusta pahvista. Päällinen on kauttaaltaan vaahtokarkkimassaa.




Pin It now!

1.8.2011

Hertan ristiäiskakku




Meidän lapset saivat alkukesästä uuden serkkutytön, Hertan. Jo samana iltana muksut olivat kovalla tohinalla menossa tervehtimään uutta tulokasta. =)

Tämän kakun tein Hertan sunnuntaisiin ristiäisiin. Idean mustikkaheinistä otin Herkkuhovista. Koristeet tein sokerimassan ja valmiin karkkimassan seoksesta. Tein mukaan pikkuisen leppis-vauvan, mutta sille ei tuntunut löytyvän valmiista kakusta sijaa... :(





Pin It now!